Kuopion kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 23.10.2017 ettei Kuopioon perusteta selviämisasemaa vaan jäämme odottelemaan maakunta – ja soteuudistuksen järjestämiä maakunnallisia palveluita. Tämä päätös on harmillinen sillä Kuopiossa tarvittaisiin nyt tehokkaita keinoja päihteidenkäyttöön puuttumiseen ja sen haittojen vähentämiseen. Humalaiset ja muut päihtyneet kuormittavat kohtuuttomasti sekä yhteispäivystystä että poliisia.

Yhteispäivystys on kallis tapa huolehtia päihtyneistä, joita Kuopiossa ja koko Pohjois-Savossa on hyvin paljon. Viikko-Savo uutisoi 13.9.2017 että Kuopio on putkatilastojen kärjessä ja yhtenä syynä on epäilemättä täältä puuttuva selviämisasema. Päihdeongelmat eivät kosketa vain asunnottomia rantojen kulkijoita. Päihdeongelmat ovat usein ylisukupolvisia, monitahoisia ja vaikeita ongelmia joihin pitäisi puuttua sekä riittävän ennaltaehkäisevästi että korjaavasti.

Päihdeongelmia ei korjata vain akuuttiin tilanteeseen puuttumalla, vaan tarvitaan hyviä hoitopolkuja ja riittäviä palveluita. Päihdeongelmat näkyvät myös muissa palveluissa kuin yhteispäivystyksessä, esimerkiksi lastensuojeluilmoitusten kärkisyinä on jatkuvasti vanhempien päihteiden käyttö. Päihdeongelmien hoitaminen vaatii yleensä myös mielenterveyspalveluita ja psykiatrista hoitoa. Näitä palveluita tulisi koordinoida ja jatkuvasti kehittää sillä myös päihteiden käyttöön liittyvät ongelmat muuttuvat ajassa. Nykyisin ei voida puhua vain alkoholista kun puhutaan päihteistä. Kuopiossa erilaisten huumeiden käyttö on lisääntynyt valtavasti kuten Savon sanomat uutisoi 18.10.2017. Tämä näkyy valitettavasti monella tavalla myös kuopiolaisten perheiden arjessa.

Selviämisaseman kehittäminen nykyisten jo olemassa olevien palveluiden yhteyteen voisi parhaimmillaan sekä tuoda ihmisille avun akuutissa tilanteessa että toimia hoitoon ohjaavana palveluna sitä tarvitseville. Sotea ei kannattaisi jäädä nyt odottelemaan vaan rakentaa Kuopioon toimivia ja hyviä päihdepalveluja. Ne voitaisiin sitten siirtää maakuntaan hyvinä ja toimivina malleina.