Aluevaalit tulevat – mitä on edessä

 

Aluevaalit käydään tammikuussa 2022, mutta kuka tietää mitä hyvinvointialue oikeasti tarkoittaa?

Olen saanut seurata hyvinvointialueen valmistelua muutamassakin eri roolissa. Kaupunginvaltuutettuna ja kaupunginhallituksen jäsenenä saan seurata miten hallinnollinen valmistelu Kuopion näkökulmasta on edennyt. Valmistelutyö on sitonut valtavasti väkeä niin kaupunkiorganisaatiossa kuin muissa toimielimissä. Moni asia on alkanut hahmottua vasta tänä syksynä ja todella moni asia on edelleen täysin auki. Se onkin yksi haaste myös aluevaaleissa: kukaan ei kovin tarkkaan tiedä miten alueemme asiat tulevat järjestymään. Silti jonkun täytyy olla näitä asioita päättämässä aluevaltuustossa.

Oman arkityöni osalta hyvinvointialueen valmistelu koskettaa minuakin: sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstönä myös oppilashuollon työntekijät siirtyvät työskentelemään hyvinvointialueelle. Koulukuraattorin työtä tehdään jatkossakin koululla, mutta nyt vahvistuu yhteys terveydenhuoltoon ja sosiaalipalveluihin. Muutos on samaan aikaan uhka ja mahdollisuus.

Nyt menossa on valmistelussa tärkeä vaihe, kun pohditaan käytännön tasolla sitä, miten palveluita jatkossa järjestetään koko alueella. Esimerkiksi perhepalvelujen osalta muutama linja on jo vedetty: tavoitteena on rakentaa Kuopiossakin käynnistynyt perhekeskustoiminta koko alueelle. Tällä viikolla uutisoitiin Savon Sanomissa että vammaispalveluja tuottaa jatkossakin Pohjois-Savon alueella Vaalijala. Tämä kokonaisuus rakentuu siis pienistä paloista ja pikkuhiljaa.

 

En halua valehdella: olen todella innoissani tästä käynnissä olevasta muutoksesta.

 

Hyvinvointialueet tulevat olemaan iso muutos, valtava hanke ja sen valmisteluun osallistuminen tuntuu minusta tärkeältä ja innostavalta. Tavoitteet ovat kunnianhimoisia: saadaan saumattomia sosiaali- ja terveyspalveluita, leveämmät hartiat tuottamaan niitä, vankempia rahoituspohjia. Tarjotaan yhdenvertaisia, tasalaatuisia palveluita kaikille ihmisille, kun tähän saakka asuinkunnasta riippuen palvelut ovat voineet olla hyvin erilaisia. Kavennetaan hyvinvointieroja, kun nyt ne ovat jatkuvasti kasvussa. Nämä tavoitteet ovat hurjan suuria, mutta niitä täytyy tavoitella. Tässä on mahdollisuuksia hyvään.

Ihmiset, alueet ja tilanteet ovat erilaisia. Samalla tavoin kuin ihmisten yksilöllisyys on tärkeää huomioida, on myös eri alueet nähtävä omanlaisinaan ja omine tarpeineen. Alueemme järjestelmästä on siis saatava joustava.

Meillä on Pohjois-Savossa monia haasteita, sillä olemme valtakunnan sairastavinta väkeä: esimerkiksi mielenterveyspalvelut on saatava rakennettua tehokkaiksi ja kaikille tarjolla oleviksi. Jokaisen on saatava hoitoa sitä tarvitessaan ja toisaalta myös varhaista tukea mielenterveyden pulmiin. Meidän tulee edistää terapiatakuun ja kansallisen mielenterveysstrategian toteuttamista.

Olen miettinyt aluevaaleja ajatellen sitä, mitä teemat ovat minulle kaikista tärkeimpiä. Tuntuu mahdottomalta valita yhtään mitään yksittäistä osa-aluetta: tämä kokonaisuus on se mikä on tärkeää. Haluan huolehtia siitä että sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetään toimiviksi ja yhdenvertaisiksi, saumattomin palvelupoluin ja hoitoketjuin, parhaaksi mahdolliseksi järjestelmäksi. Haluan että sote- ammattilaisten on hyvä tehdä työtään uudessa organisaatiossa, että työelämä on heille inhimillistä. Haluan että palvelut tulevat lähelle ihmisiä, ihmisten tarpeiden mukaan.

Pohjois-Savon kunnat ovat erilaisia, mutta meillä on täällä paljon yhteistä. On pystyttävä katsomaan alueemme kokonaisuutta mutta myös yksityiskohtia ja yksittäisten kuntien ja paikkakuntien tarpeita ja omaleimaisuutta. Uskon että yhdessä saamme rakennettua hyvää kaikille.

Organisaatiouudistus – pysytäänkö mukana?

 

Lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut aiotaan järjestää uudelleen Kuopiossa. Palvelujen tilanne on ollut todella haastava ja moni lapsi ja nuori jäänyt vaille tarvitsemaansa hoitoa. Itsekin olen kirjoittanut tästä tilanteesta jo monta kertaa. 

Vaikka ongelma on tunnistettu hankalaksi jo pitkään, tilanne ei ole vuoden 2021 aikana parantunut vaan pahentunut. Kaupunki on käynyt neuvotteluja KYS:n kanssa siitä miten palvelut tulisi järjestää ja miten ne saataisi sujumaan. Kaupungin henkilöstön ikävä viesti on ollut että heidän kuulemisensa ja vaikutusmahdollisuudet ovat olleet vähäisiä. Olen itse toivonut että LNMY:hyn olisi ohjattu riittävät resurssit palveluiden järjestämiseen. 

Nyt tilannetta on päätetty lähteä korjaamaan organisaatiouudistuksella. Kaupunki aikoo vuoden alusta 2022 järjestää palvelut uudelleen, purkaa lasten ja nuorten mielenterveysyksikön ja jatkaa työtä terveydenhuollon sisällä palvelulinjoissa. Henkilöstöresursseja on luvattu lisää moniin paikkoihin. Paperilla lisäykset kuulostavat hyvältä ja suurilta. Olemme tekemässä isoa muutosta organisaatioon ja lisäämässä resursseja. Kuulostaa hyvältä?

Organisaatiouudistus ei ole ensimmäinen näissä palveluissa. Aikaisemmin lapsia ja perheitä koskettavia palveluita järjesteltiin vuoden 2021 alusta perustamalla Perhekeskus, jonka uskottiin tuovan apua myös lasten ja nuorten mielenterveyden palveluihin. Samalla purettiin matalan kynnyksen mielenterveyspalvelu Sihti.  Nyt olemme menossa taas vauhdilla kohti uutta uudistusta juuri ennen hyvinvointialueen käynnistymistä. Kuopiossa on myllätty palveluita uudelleen monta kertaa viime vuosien aikana. Perhekeskus on tuskin käynnistynyt, kasvatus- ja perheneuvola muokattu perheneuvonnaksi, prosesseja saatu suoremmiksi ja lyhyemmiksi siellä ja täällä palveluissa. Sihti on lakkautettu ja nyt käymme LNMY:n kimppuun. 

Muutos on sosiaali- ja terveyspalveluissa ikuista ja varmaa eikä taatusti päättymässä olevaa, kun hyvinvointialue tuo isoja muutoksia. Mutta miten pysymme kyydissä? Miten näin isot muutokset johdetaan huolella, miten henkilöstö pysyy mukana? Miten nämä muutokset näkyvät perheille ja heidän työskentelyilleen? Miten tiedämme näin isojen ja nopeiden muutosten edessä, ovatko toimet oikean suuntaisia ja ennen kaikkea riittäviä?   

 

Meidän on pidettävä huolta nyt kolmesta asiasta. 

1) Henkilöstöä on kuultava ja otettava mukaan muutoksen tekemiseen. LNMY:ssä on nähty henkilöstön joukkopako ja tällä hetkellä työntekijöihin kohdistuu hurjaa painetta  tilanteen korjaamisesta sekä lasten ja nuorten inhimillinen hätä.  Työntekijöiden jaksaminen ja työhyvinvointi on otettava nyt vakavasti.

2) Muutos on johdettava huolella. Prosessit on mietittävä kuntoon ennen kuin uudenlainen toiminta käynnistyy. Psykiatrisen hoitotyön ymmärryksen ja mielenterveyden hyvän hoidon periaatteiden on johdettava suunnittelua. 

3) Lasten ja nuorten on vihdoin saatava se hoito ja apu, jonka he tarvitsevat. Tämä on se kaikkein tärkein asia. Säästöjä ei saada aikaan sillä että jokainen asiakas, lapsi, nuori tai perhe käy läpi saman 4-6 käynnin liukuhihnan uusissa palveluissamme, jos se ei vastaa heidän tarpeitaan tai saa aikaan muutosta tilanteessa.  

 

Olennaista ei ole jonojen purkaminen vaan sen hoidon järjestyminen jota lapset ja nuoret tarvitsevat. 

 

Kuopio ei ole yksin näiden haasteiden edessä. Lasten ja nuorten mielenterveyden pulmat ja ahdistuneisuus ovat kasvaneet.  Samaan aikaan osaavasta henkilöstöstä sosiaali- ja terveyspuolella on pula valtakunnallisesti. Näin itse tämän tilanteen kuitenkin ensisijaisesti rahakysymyksenä: me emme ole panostaneet riittävästi, ymmärtäneet mielenterveyspalveluiden ja varhaisen tuen palveluiden merkitystä, ja nyt me maksamme siitä.  

Hyvinvointi ja mielenterveys, niin yksilöiden kuin perheiden, on aina paljon muutakin kuin palvelut. Hyvinvointiin vaikuttavat monenlaiset asiat. Mutta silloin kun hoitoa ja apua tarvitaan, on yhteiskunnan tehtävä sitä järjestää. Tämä tilanne on saatava korjaantumaan nyt vaikka mittavillakin panostuksilla

Puhutaanko päihdepalveluista?

 

Kannabiskeskustelu roihahti viikonloppuna, kun Vihreiden puoluekokous päätyi tiukalla enemmistöllä esittämään kannabiksen laillistamista. Asia jakaa kantoja puolueen sisällä, enkä sitä ihmettele. Tämä on tunteita herättävä asia. Toivoisin että käymme kaikkia osapuolia kunnioittavaa keskustelua. Vastakkainasettelulla ja populistisilla haastoilla emme pääse eteenpäin – mutta kyllä entistä kauemmaksi toisistamme ja yhteisestä ymmärryksestä.

 

 

En ollut itse puoluekokousedustajana, en siis äänestänyt aloitteen puolesta tai sitä vastaan. Olen itse vahvasti kannabiksen dekriminalisoinnin kannalla, eli kannabiksen käytöstä tai pienten määrien hallussapidosta ei mielestäni pitäisi rangaista. Muilta osin olen pohdiskelevalla kannalla. Minulle on selvää, ettei nykyinen päihdepolitiikkamme toimi kovin hyvin. Vai olemmeko onnistuneet päihteiden haittojen vähentämisen, päihteiden käytön stigmojen poistamisen tai palveluiden toimivuuden näkökulmasta? Alaikäisen on paljon helpompi saada käsiinsä laittomia kuin laillisia päihteitä. Suomalaisten suhtautuminen kannabikseen on muuttunut vuosien myötä sallivammaksi.

Uskon että kovemmilla rangaistuksilla emme päihteiden haittoja tai päihdeongelmia ratkaise. Toivoisinkin että puhuisimme yhtä innokkaasti päihdepalveluista ja niiden saatavuudesta, toimivuudesta ja inhimillisyydestä. Se keskustelu ei ole kovin paljon intohimoja herättänyt. Esimerkiksi Kuopioon on monta kertaa toivottu ja esitetty päihdeasemaa, sillä terveyskeskusten päivystys tai polisiin putka ei ole useimmille oikea paikka. Myös nuorten päihdekokeilut ovat kovassa kasvussa ja asia nostetaan puheissa esille, mutta mitä todella olemme tehneet nuorten päihteidenkäytön vähentämiseksi? Nämä avaukset eivät ole intohimoja päättäjissä herättäneet.

Meillä on todella paljon kehitettävää. Palvelu- ja hoitoketjujen tulisi toimia katkeamatta, matalan kynnyksen tukea tulisi olla saatavilla. Sosiaali– ja terveydenhuollossa tulisi olla osaamista tunnistaa ja ottaa puheeksi. Oppilaitoksissa ja työpaikoilla tulisi tehdä vahvemmin ennaltaehkäisevää työtä ja kehittää päihdeohjelmia. Erilaisia toimivia menetelmiä tulisi ottaa käyttöön niin ennaltaehkäisevässä työssä kuin päihdehaittojen vähentämisessä. Tärkeää ruohonjuuritason työtä tekevät suomessa monet järjestöt ja yhdistykset, ja niiden osaamista tulisi hyödyntää entistä voimakkaammin myös palveluita ja hoitoa järjestettäessä. Tässä on hyvinvointialueille iso haaste.

Kuopiossa tärkeää työtä tekevät perheiden parissa Kuopion ensikotiyhdistys ry ja Sirkkulanpuiston toimintayhdistys ja hoitoa sekä tukea päihteiden käyttäjille ja heidän omaisilleen (myös lapsille ja nuorille) tarjoaa Päihdepalvelusäätiö.

Tärkeimmän asiani säästin tähän loppuun. Ihmisten leimaaminen, syyllistäminen ja toiseuttaminen päihteiden käytön vuoksi ei edistä hoitoon hakeutumista eikä myöskään yhteiskunnallista yhteisyyttä. Toivonkin että jatkamme keskustelua kaikkia ihmisiä kunnioittavalla tavalla.

Hengailu on sallittua ja suotavaa

 

Kesä on täällä ja Kuopio on talven yksinäisyyden jälkeen taas elävä ja iloinen. Ihmiset kokoontuvat viettämään aikaa yhdessä. Puistot täyttyvät. Sitähän me olemme halunneet, kun olemme kehittäneet kaupunkia ja sen puistoja, viihtyisyyttä ja vetovoimaa. Haluamme elävän kaupungin.

Vai halusimmeko?

Nuorten kokoontuminen herättää nopeasti kielteisiä reaktioita. Heitä hätistellään pois julkisista tiloista ja lehdestä voimme lukea miten nuorten ajanvietto iltaisin puistossa häiritsee alueen asukkaiden yöunia. Viimeisimmäksi Savon sanomien tekstaripalstalla pahoiteltiin mieltä lasten trampoliinilla pomppimisesta kotipihoissa, siitä kun aiheutuu meteliä.

Valkeisenlampi on yksi hienoimpia paikkoja Kuopiossa ja siellä kokoontuvat kaikenikäiset kaupunkilaiset.

Onko lapsilla ja nuorilla oikeus näkyä ja kuulua ja ottaa tilaa haltuun vai onko tämä vain aikuisten kaupunki?

Nuoret eivät ole mitään tulevaisuuden kuopiolaisia, he ovat kuntalaisiamme jo nyt. Nuorilla on samanlainen oikeus käyttää tilaa kuin aikuisillakin. Ero on usein ehkä siinä, että nuoret eivät samalla tavalla kuluta ravintoloissa ja muissa palveluissa kuin aikuiset.

Tällä hetkellä kannamme valtavasti huolta nuorten yksinäisyydestä, jaksamisesta ja mielenterveydestä.  Samaten nuorten päihteiden käyttö ja erilaisten päihteiden helppo saatavuus tekevät tästä ajasta turvattoman, erityisesti nuorille itselleen. Nämä ovat todellisia ongelmakohtia, joihin aikuisten on puututtava. Ratkaisu ei silti ole se että siivoamme nuoret pois katukuvasta tai kiellämme heitä kokoontumasta muualla kuin aikuisen valvovan silmän alla.

Kuopiossa on kehitetty jalkautuvaa nuorisotyötä ja nuorisopalveluilla on liikkuva kohtaamispaikka, Wauto, joka kesäaikana ajelee kantakaupungin alueella ja eteläisellä maaseutualueella. Tämä mahdollistaa kohtaamisen nuorten omilla alueilla, nuorten ehdoilla. Tällaiset avaukset ovat tärkeitä ja hyviä. Tarvitsemme mielestäni lisää nuorisomyönteisyyttä tähän kaupunkiin.

Yhteinen kaupunkimme ei voi perustua vain kuluttamiseen eikä näkyminen ja kuuluminen ole vain täysi-ikäisten oikeus. Ajan viettäminen yhdessä kokoontuen on useimmille nuorille tärkeää. Tämän yksinäisyyden ja eristäytymisen ajan jälkeen toivon että me aikuiset ymmärrämme nuorten tarpeen käyttää tilaa. Heillä on siihen oikeus. Tämä on meidän kaikkien kaupunki.

Hengailu on sallittua ja suotavaa!

Nuorten mielenterveyspalveluissa on kohtuuttomat jonot  

 

Nuorten mielenterveyspalveluissa on tällä hetkellä kohtuuttomat jonot. Lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut ovat olleet ruuhkautuneet koko tämän valtuustokauden ajan. Tilanne on vain pahentunut korona-aikana.

 

Hoitotakuun ylittyminen merkitsee sitä että lapset ja nuoret eivät saa hoitoa ajoissa. Palvelualueelta kerrotaan että tällä hetkellä nuorten mielenterveyspalvelujen ensiajat menevät 10 kuukauden päähän. Millaista on odottaa apua kymmenen kuukautta? Monissa perheissä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin odottaa. Nuorille kymmenen kuukautta on ikuisuus.

Miltä tuntuu odottaa apua kymmenen kuukautta?

 

 Koulukuraattorina tiedän että turhia lähetteitä ei ole näkynyt, nuoria autetaan niin paljon kuin voidaan kouluilla, oppilashuollossa, nuorisotoimessa. Nuorten mielenterveyden ongelmat ovat lisääntyneet kaikilla kouluasteilla. Tämä asia on tunnistettu niin valtakunnallisesti kuin Kuopiossa. Korona on tuonut valtavasti lisää haasteita lasten ja nuorten hyvinvoinnille.

 

Kysynkin, olemmeko tehneet riittävästi tämän asian eteen? Me olemme uudistaneet perheiden palveluita. Olisiko meidän pitänyt tässä perhekeskuksen käynnistysvaiheessa resursoida sitä paremmin? Oliko nuorten matalan kynnyksen mielenterveyspalvelu Sihdin lakkauttaminen virhe tässä tilanteessa?

 

Me tarvitsemme nyt selkeitä toimia tämän ongelman korjaamiseksi. Helsinki ja Turku ovat lähteneet korjaamaan nuorten mielenterveyspalveluiden haasteita matalan kynnyksen palveluilla tai kouluun jalkautuvilla psykiatrian palveluilla. Mitä me Kuopiossa teemme? Lapset ja nuoret eivät voi odottaa.

 

Kaupungin johto ja valtuusto on tietoinen tilanteesta

 

Pidin yllä olevan puheenvuoron kaupunginvaltuuston kokouksessa 17.5. Kokouksessa ilmaistiin monessa muussakin puheenvuorossa huoli lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden tilanteesta. Selkeitä toimenpiteitä ei ole vielä linjattu, mutta Perusturva- ja terveyslautakunta käsittelee kokouksessaan 25.5.2021  kaupungin vastausta Aluehallintovirastolle lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden jonotilanteesta.

 

Kaupunginvaltuusto on ollut koko tämän valtuustokauden ajan tietoinen haastavasta tilanteesta palveluissa mutta korjaustoimet eivät näytä nyt riittäviltä. Isoja organisaatiomuutoksia on tehty perhekeskuksen myötä, mutta näyttää siltä että nyt  perhekeskuksen käynnistymisvaiheessa tilanne on vain pahentunut. Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välistä yhteistyötä ja keskusteluyhteyttä pitäisi nyt vahvistaa jotta saamme korjattua vakavat puutteet palveluissa.

 

 

Nuorten mielenterveydestä ja palveluista on kirjoittanut hyvin psykologi Aarni Mustonen, joka myös on ehdolla kuntavaaleissa vihreiden listalta Kuopiosta. Käy lukemassa Aarnin kirjoitus.

Psykologi Aarni Mustonen tekee töitä nuorten mielenterveyden parissa.

 

Mitä voimme tehdä tilanteelle?

 

Sain käydä vilkasta keskustelua aiheesta kuluneella viikolla puheenvuoroni jälkeen. Saman huolen kanssani jakaa hyvin moni. Samalla keskustelimme hyvinvoinnin edistämisestä ja yhteisöllisyydestä sekä näiden merkityksestä nuorten mielenterveysongelmien torjumisessa. Pidän yhteisöllisyyttä ja osallisuutta valtavan tärkeinä jokaisen ihmisen mielenterveydelle ja hyvinvoinnille. Olen myös suuri ennaltaehkäisevien palveluiden kannattaja ja näen että perheitä ja lapsia tulisi tukea heitä lähellä ja varhain: käytännössä kouluissa, varhaiskasvatuksessa ja neuvolassa pitäisi olla aikaa auttaa jokaista tarpeiden mukaan. Samalla kun panostamme ennaltaehkäisyyn meidän on kuitenkin myös reagoitava siihen että palvelumme juuri tällä hetkellä eivät toimi.

 

Kuopio ei voi olla kaupunki jossa nuoret eivät saa mielenterveyspalveluita. Ratkaisuja on haettava organisaatiosta, johtamista tarkastelemalla, yhteistyöllä erikoissairaanhoidon sekä muiden kaupungin palvelujen ja kolmannen sektorin kanssa. Nyt näyttää siltä että myös resursseja on arvioitava kriittisesti ja mietittävä vähintäänkin väliaikaista lisäystä lasten ja nuorten mielenterveyspalveluihin, jotta saamme hoitojonot purettua ja jokainen saa sen hoidon joka heille kuuluu. Soteuudistus on tulossa, mutta tätä tilannetta on lähdettävä korjaamaan nyt heti.

 

Perhekeskusmalliin siirryttäessä Kuopiossa purettiin matalan kynnyksen mielenterveyspalvelu Sihti, jossa moniammatillinen työryhmä palveli lähetteettä kaikkia kuopiolaisia nuoria. Sihdin resurssit sulautettiin muihin perhekeskuspalveluihin, ja lähetteetöntä palvelua pitäisi olla perhekeskuksesta nyt saatavilla muuten. Tämä ratkaisu tuntuu nyt tämänhetkisen tiedon valossa huonolta, kun nuorten pahoinvointi on kaiken tiedon valossa lisääntynyt korona-aikana. Monissa isoissa kaupungeissa on perustettu matalan kynnyksen mielenterveyspalvelun pisteitä (mm Helsingin Mieppi-toiminta) nuorille. Tämä on iso haaste jonka korjaaminen ei ole yksinkertaista. Mielenterveyden edistämisen ja palvelujen kuntoon saattamisen on oltava koko Kuopion yhteinen tavoite.

Kirjastoylistys

 

Yksi hienoja asioita yhteiskunnassamme on kirjastolaitos. Se tarjoaa tilaa ja edistää lukemista ja lukutaitoa jokaiselle, maksuttomasti. Kirjastojen aika ei ole ohi vaikka lukeminen siirtyykin digiaikaan. Kirjastot ovat tärkeitä kohtaamisen, yhteisöllisyyden, kulttuurin ja taiteen paikkoja.  Minulle henkilökohtaisesti kirjasto merkitsee myös tietoa: luotettavan tiedon lähteille on helppo päästä kirjaston kautta. Tässä ajassa tieto ja sen vapaa kulkeminen on edelleen tärkeää. Vaikka jokaisella on pääsy monenlaisiin tietolähteisiin ja tarinoihin internetin kautta, tarvitsemme myös tiedon kokoamista ja jakamista luotettavasti. Tarvitsemme keinoja tarkistaa faktat tarpeen tullen. Tässä kirjasto meitä auttaa.  

Kuopion pääkirjasto on yksi lempipaikoistani tässä kaupungissa.

 

Kirjastot toteuttavat upealla tavalla monia erilaisia tehtäviä. Ne ovat harvinaisia kaikille aidosti  avoinna olevia tiloja ja palveluita. Ne tarjoavat myös tilaa kokoontua, tavata, tilaa esiintymisille ja tapahtumille. Kirjastoon voi mennä viettämään aikaa ilman aineellista kulutttamista. Kirjastossa voi kohdata. Kirjasto on turvallista tilaa kaikille. Kirjastoilla on myös ympäristön näkökulmasta tärkeä rooli: ne edustavat kiertotaloutta, jakamistaloutta parhaimmillaan. Tähän suuntaan kirjastoja myös kehitetään koko ajan. Kuopion kirjastojen hiilijalanjälki on mitattu ja kirjojen muovittamisesta on luovuttu. 

Kuopiossa on neljästoista kirjastoa ja lisäksi kolme kirjastoautoa.  Koska Kuopio on maantieteellisesti laaja kaupunki, on tärkeää, että huolehdimme aidosti kirjastojen hyvästä saavutettavuudesta kaikkien kuntalaisten näkökulmasta. Viime vuonna kaupunginvaltuustossa oli esillä Kurkimäen kirjaston lakkauttaminen, mutta aktiivisten kuntalaisten toiminta säästi kirjaston ainakin toistaiseksi. Kirjastoverkostoa ei nähdäkseni enää kovin paljon voi karsia heikentämättä kirjastojen saavutettavuutta huomattavasti. Säästöä on haettu myös siirtymällä omatoimiaikaan eri kirjastoissa. Nämä laajennetut palveluajat ilman asiakaspalvelua palvelevat monia käyttäjiä hyvin. 

Olemme myös asettaneet kirjatoillemme kunnianhimoisia tavoitteita: Kuopiossa on päätetty kehittää asukastoimintaa jatkossa erityisesti kirjastojen yhteyteen. Tämän päätöksen pitäisi vahvistaa kirjastojamme entisestään, kun tuomme niiden kylkeen uusia toimintoja. Kirjastoista halutaan nyt entistä enemmän kuopiolaisten olohuoneita, paikkoja kokoontumisille ja erilaiselle toiminnalle. Tämä asettaa haasteita ainakin tiloille, joita ei välttämättä ole suunniteltu tällaiseen monitoimikäyttöön sopiviksi. Kirjastojen tulisi kuitenkin pystyä keskittymään myös omaan perustehtäväänsä. 

Kirjasto – ja kulttuuripalvelut ovat kuntien tärkeitä tehtäviä. Niiden rahoituksesta on huolehdittava. Meillä on Kuopiossa haasteita kuntataloudessa myös tulevina vuosina. Päättäjien on tärkeä muistaa että myös kirjasto on peruspalvelu, josta ei voi loputtomasti hakea säästöjä. Kuopion kirjastot ovat luovuudessaan kehittäneet toimintaansa upeasti, meitä kaikkia kuntalaisia varten. Annetaan niille mahdollisuudet toimia näin tulevaisuudessakin. 

Kirjastopalveluiden rahoituksesta pitää huolehtia, että kirjastot voivat kehittyä.

 

Kulttuuri kuuluu kaikille

Olen kaivannut valtavan paljon livekeikkoja, konsertteja ja teatterikokemuksia kuluneen vuoden aikana. Niin varmasti moni muukin. Kesä tuntuu jo toiveikkaalta kulttuurin kuluttajan näkökulmasta: ihan kaikkea ei ole peruttu.

Yhtä toiveikas olo ei varmaakaan ole alan ammattilaisilla. Korona on kohdellut kulttuurialaa kauhealla tavalla. Taidelaitokset ovat joutuneet pitämään oviaan kiinni, tapahtumia ei ole voitu järjestää. Vaikka me innokkaat keikalla ja tapahtumissa sekä näyttelyissä kävijät suremme vähiin käyneitä kokemuksia, on alan työntekijöillä ihan toisenlainen tilanne. Vaikeinta on epäilemättä freelancereilla, joilla työt yhtäkkiä loppuivat eikä työttömyysturva ole ollut selvästikään riittävän joustava huomioimaan ihmisten tilanteita. Nyt jos koskaan kaupunkien kannattaisi sijoittaa kulttuuriin ja taiteeseen ja pyrkiä työllistämään näillä aloilla.

Kuopion tilinpäätös kertoo, että vuosi oli myös kaupungin omille taidelaitoksille vaikea, kun ovet pidettiin suljettuina. Kohta katsomme vuotta 2022 ja sen taloutta, ja toivon että ymmärrämme  panostaa ihan erityisesti juuri kulttuuriin. Miksi? Onhan korona aiheuttanut tarvetta hyvin monella eri sektorilla. Niin sote- palvelut kuin koulutus tarvitsevat nyt lisää panostuksia, kun ihmisten hyvinvointiin on tullut monenlaisia kolauksia ja haasteita.

Minä väitän, että juuri nyt me tarvitsemme taidetta ja kulttuurikokemuksia ihan erityisellä tavalla. Taiteen tekeminen, harrastaminen ja kuluttaminen lisää hyvinvointiamme monella tavalla. Me olemme eläneet yksinäisyyden ja epävarmuuden aikoja. Se näkyy monenlaisesta pahoinvointina. Millä tätä ihmisten hyvinvoinnin vajetta käydään korjaamaan?

Ihmiset tarvitsevat kokemuksia yhteenkuuluvuudesta ja oman elämän merkityksellisyydestä. Luulen että kaipaamme nyt myös mahdollisuuksia käsitellä näitä asioita: tapahtumia, ihmisyyttä ja elämää. Niitä mahdollisuuksia taide-elämykset ja niihin osallistuminen voi meille tarjota. Pitäisikö koronan exit-strategiamme ollakin kulttuurin ja taiteen täyteinen?

Kuopion kansalaisopisto on yksi tärkeä toimija joka tuo taiteen kaikkien kuopiolaisten saataville.

Minä haluaisin nähdä Kuopion, jossa taiteen perusopetukseen, taidelaitoksiin, kirjastoihin ja kansalaisopistoon on panostettu rahaa. Kuopion, jossa peruskouluissa ja varhaiskasvatuksessa tarjotaan mahdollisuuksia erilaisille kulttuuriharrastuksille. Kuopion, jossa omia ideoita voi kehittää ja päästä toteuttamaan taiteen kentällä. Kuopion, jossa on monipuolista ja rikasta kulttuurielämää ja taiteilijoita. Kuopion jossa kulttuuri näkyy ja kuuluu katukuvassa. Kuopion jossa taide kuuluu kaikille, ei vain niille joilla on varaa maksaa kovia pääsylippuhintoja.

Kuopiossa on panostettu merkittävästi liikuntapaikkoihin ja ihmisten mahdollisuuksiin harrastaa. Nyt on aika varmistaa, että myös kulttuuri on todella jokaisen kuntalaisen saavutettavissa.

Vappupuheeni 1.5.2021 Kuopiossa

 

Jospa tässä on kaikki

Tähtikirkkaan taivaan alla 

Kun jälleen kerran olen yksin, 

Omasta syystäkö vai ilman, 

Minä nojaan ikivanhan männyn kylkeen

Minä nojaan ystäväni männyn kaarnakylkeen

Se ymmärtää olla hiljaa. 

 

 

Hyvät ystävät! Näin kirjoitti runoilija Markus Jääskeläinen teoksessaan Ilmapallo. Ja tämä runo sanoo paljon. Sillä kuluneen vuoden aikana moni meistä on jäänyt yksin. Yksinäisyys on tullut pyytämättä, kyselemättä. Jonkun vieraana se on ollut jo ennen koronaa, mutta pandemia on saanut meistä useimmat tutustumaan siihen. Yksinäisyys on ikävä vieras, sillä se vie tilan ja jättää onnettoman olon. Ja jonkun luo se on jäänyt kylään ihan liian pitkäksi aikaa. 

 

 

Korona ei ole kohdellut ihmisiä tasapuolisesti. Joku on kokenut tämän ajan rauhoittumisen ja perheeseen keskittymisen aikana. Toinen on joutunut ottamaan sairastumisen riskin työssään, tai menettänyt työn ja toimeentulon. Joku on jäänyt neljän seinän sisälle, ihan todella yksin. Eniten olen huolissani nuorista. Miten he selviytyvät tästä ajasta, miltä heidän tulevaisuuteensa näyttää? Joku ei pysty näkemään tulevaisuudessaan mitään muuta kuin epävarmuutta. 

 

Tämä aika on siis tuonut selvästi esiin sen miten erilaista elämämme voi olla: toisilla on paljon mahdollisuuksia ja avoimia ovia, toisten edessä on korkeita kynnyksiä ja vastoinkäymisiä. Eriarvoisuutta vastaan on toimittava kaikin keinoin tässä yhteiskunnassa. Lähtökohtien eroja pitää tasata. Pidetään huolta hyvinvointivaltiosta, pidetään huolta toisistamme. Ei jätetä ketään yksin. Sillä nyt me tiedämme mitä yksinäisyys meille aiheuttaa. Käytännössä hyvinvointivaltion lupaus on lupaus huolenpidosta. Se tarkoittaa että mahdollisuuksia on meille kaikille. Se tarkoittaa että avaamme niitä suljettuja ovia. Se tarkoittaa että  apua saa silloin kun tarvitsee. Kuopiossa meillä on vielä paljon tekemistä siinä, että jokainen saa apua. Mielenterveydessä, kouluissa ja vanhusten hoivassa tarvitaan lisää resursseja. Niitä meidän täytyy vain järjestää. 

 

Hyvät ystävät! Korjausvelkaa on kertynyt paljon. Eriarvoisuutta on niin paljon ja samoin monenlaista epävarmuutta. Tarvitsemme varmoja aikoja ja toistemme tukea. Tarvitsemme ymmärrystä toisiamme kohtaan, tarvitsemme luottamusta. Tarvitsemme käsiä jotka pitävät kädestä, ja onneksi se on ihan kohta taas meille mahdollista. 

 

Runon henkilö nojaa ikivanhaan mäntyyn, omassa yksinäisyydessään. Hän kokee että mänty ymmärtää häntä. Sellainen on useimpien suomalaisten luontosuhde: metsä pitää meistä huolta. Metsä lisää hyvinvointia ja lievittää stressiä. Metsään voi mennä kun on huolia, kun kiire painaa. Sinne voi mennä kun on yksin.  Metsä tekee meille hyvää.  Ystävät, minä uskon että luonto on meille kaikille tärkeä asia.

 

Mutta kohtelemmeko luontoa kuin jotakin meille rakasta ja arvokasta? Vai otammeko siitä hyödyntavoittelun nimissä kaiken irti? Laitammeko metsät puupelloiksi, suot turvemaaksi, Kallaveden tehtaan varjostamaksi? 

 

Toivon että emme tee niin.

 

Sillä luonto meidän ympärillämme ei ansaitse huonoa kohtelua. Luonto tarvitsee huolenpitoamme. Tämän kaiken ymmärtää erityisen hyvin nyt kun ollaan taas keväässä. Kaikki kasvaa ja voimme uskoa taas elämään ja tulevaisuuteen. Me selvisimme tästäkin talvesta. Ja tämän kevään jälkeen on tulossa parempia aikoja, me saamme kohta kokoontua, tavata toisiamme, olla toistemme lähellä. 

 

Pidetään siis yhdessä huolta siitä että saamme myös tulevia keväitä, tulevia kasvun aikoja. Pidetään kaikki neljä vuodenaikaa. Hyvää kevättä. 

Lapsiperheiden köyhyys eriarvoistaa

 

Tutkimukset osoittavat selvästi, että lapsuuden perheessä koetulla köyhyydellä on valtavan paljon vaikutuksia ihmisen myöhempään pärjäämiseen elämässä. Köyhyys syrjäyttää, lyhentää odotettua elinikää ja lisää päihde -ja mielenterveysongelmien riskiä. Edes kansainvälisesti arvostettu koulujärjestelmämme ei enää tasaa ihmisten lähtökohtien eroja, vaan köyhyys periytyy sukupolvelta seuraavalle. Siksi lapsiperheiden eriarvoisuuden torjuntaan on panostettava erityisen paljon. 

 

Lapsiperheiden köyhyys on kasvanut entisestään viime vuosina eikä suuntaa ole saatu käännettyä. Erityisesti yhden vanhemman perheiden toimeentulo on niukkaa, eikä sosiaaliturvajärjestelmä tunnista riittävän hyvin perheiden monimuotoisuutta. Taloudellinen niukkuus näkyy lasten arjessa osattomuutena monista asioista, jotka kavereille ovat itsestäänselvyyksiä. Vaikka raha ei tuo itsestään selvästi onnea, on sen puute monella tavalla eriarvoistava tekijä. Lapsella ei ole lahjaa ystävänsä syntymäpäiville, tai ystävien näkeminen ulkona ei ole mahdollista. Hänellä ei ole suksia liikuntatunnille ja juhlavaatteita kevätjuhlaan. Köyhyys on siis usein juuri mahdollisuuksien puutetta, ja siksi tarvitsemme  toimia, joilla voidaan lisätä lasten yhdenvertaisuutta. Esimerkiksi Kuopiossa käynnistynyt harrastamisen Suomen malli sekä SOS-Lapsikylän Unelmista totta – harrastustuki ovat tärkeitä toimia harrastamisen mahdollistamiseksi kaikille lapsille. 

 

Lapsi keinumassa yksin

 

Köyhyys heikentää perheiden jaksamista. Huoli perheen toimeentulosta voi viedä vanhemman ajatukset ja kaiken energian. Tiedäthän, että meillä on edelleen lapsia, joilla on nälkä? Ja tiedäthän, että moni lapsi on aivan liian yksinäinen? Hyviä ja toimivia, ennaltaehkäiseviä perheiden palveluita tarvitaan. Samaten mielenterveyden tuen on oltava saatavilla helposti. Köyhyyden vaikutuksia voidaan kunnissa vähentää myös huolehtimalla edullisesta asumisesta, kohtuullisista palvelumaksuista ja saavutettavasta terveydenhuollosta.

 

Köyhyys ei ole kenenkään oma valinta eikä se kerro laiskuudesta. Emme ole oman onnemme seppiä, vaan usein saamiemme mahdollisuuksien varassa. Siksi meidän tulee huolehtia, että jokainen kuopiolainen lapsi ja nuori saa mahdollisimman hyvät lähtökohdat ponnistaa. Se on todellista yhdenvertaisuutta.

 

Kaisa Kantele, sosiaalityöntekijä & Laura Kuusela, luokanopettaja

Sosiaalityöntekijän stressi ja päättäjän painajaiset

 

Minä olen ammatiltani sosiaalityöntekijä. Työni tarkoituksena on auttaa ihmisiä tilanteissa, joissa elämässä tulee jotakin haasteita tai tarvitaan apua. Minun kuuluu kulkea rinnalla, sillä ketään ei pakottaa eteenpäin eikä kukaan voimaannu niin että päähän kaadetaan voimaa. Samalla tehtäväni on tuoda esiin yhteiskunnassa olevia rakenteellisia epäkohtia, jotta niitä voidaan korjata ja poistaa. Pitäisi siis toimia äänenä niille, joiden ääni ei kuulu. Minä olen tehnyt koko työurani töitä perheiden parissa. Usein ne, joiden puolesta pitäisi puhua, ovat lapsia.

Lapsi on nähnyt jotakin kaunista lumessa ja tutkii asiaa.

Olen ollut sosiaalityöntekijä kymmenen vuotta, kaupunginvaltuutettuna kohta neljä vuotta. Olen ajatellut, että nämä tehtävät sopivat hyvin yhteen. Näen työssäni kaupungista palveluiden rakenteet ja sen puolen, kun ihmiset tarvitsevat jotakin tukea tai neuvoja. Voin tuoda osaamistani ja ääntäni valtuustoon, jossa välillä puhutaan kovin keskiluokkaisella äänellä. Sosiaalityöntekijänä näen ihmisten elämässä ne tilanteet, kun kaikki ei suju, kun tarvitaan apua. Juuri niissä hetkissä mitataan se, miten hyvin tai huonosti yhteiskunnan turvaverkko toimii.  Näen paljon onnistumisia, hyvin järjestyviä tilanteita, kun verkko joustaa ja pitää huolta ihmisen väsyessä ja kannattelee riittävästi. Niissä tilanteissa on helppo olla onnellinen sosiaalityöntekijä ja onnellinen kuntapäättäjä: me olemme huolehtineet siitä, että tässä kaupungissa saa apua kun sitä tarvitsee.

Minä näen myös sen kun turvaverkko katkeaa. Tai sen reiät ammottavat niin suurina, että niistä putoaa suoraan läpi. Välillä tuntuu, että mitään verkkoa ei olekaan, tai että se kääritään toisten alta pois ihan tarkoituksella. Niinä hetkinä on vaikeaa olla sosiaalityöntekijä mutta on vielä vaikeampaa olla kuntapäättäjä. Tunnen epäonnistuneeni tehtävässäni varmistaa, että tämä kaupunki huolehtii asukkaistaan hyvin. Silloin mietin mitä virkaa minulla on näissä hommissa: en saanut tätä korjattua, epäonnistuin.

Aika ajoin koen stressiä kuntapäättäjänä. Vaikeita päätöksiä valtuustossa riittää, sillä kuntatalous on tiukalla koko ajan. Kaupungin tilinpäätös näyttää välillä oletettua paremmalta, mutta siitä ei saa innostua, meille sanotaan. Meillä on rakenteellista alijäämää, on pidettävä vyö tiukalla. Peruspalveluita ei ole varaa parantaa, sanotaan. Meillähän on jo ihan hyvät palvelut, sanotaan.

Kaupunginvaltuutetun näköalapaikka on tuonut työhöni myös helpotusta. Kun käyn välillä tarkastelemassa tätä kaupunkia valtuustosta käsin, sen kokonaisuutta ja palaan siitä omalle paikalleni kaupungin organisaatiossa tekemään työtäni (tällä hetkellä koulukuraattorina), muistan kokonaisuuden. Silloin oman työn paine helpottaa: tämä on vain yksi pieni palanen, osa kokonaisuutta. Samaa niukkuutta on kaikkialla emmekä me täällä ole yksin vastuussa kaikesta. On helpompi hengittää ja vastustaa sitä toivottomuuden ja työn kuormituksen virtaa, johon olisi muuten niin helppo hypätä. Uskon että tämän toivottomuuden tunteen tunnistavat monet kollegat ja ihmistyötä tekevät.

Välillä toivottomuuden virta kohisee ja kutsuu kovaa. Näinä päivinä se huutaa nuorten äänellä. Perheiden vaikeat tilanteet, koulujen niukat resurssit, lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden mahdoton tila ja monen nuoren tulevaisuuden näköalattomuus iskee välillä niin syvälle, että sattuu.  Silloin toivottomuutta lähestyy sekä työntekijänä että päättäjänä. Se voi lamaannuttaa.

Keväällä kaiken eteenpäin menemisen tuntee ilmassa.

Lamaantumisen hetkellä yritän muistaa asiat jotka ovat hyvin. Moni asia toimii, moni perhe ja nuori saa apua oikeaan aikaan. Monia haasteita tunnistetaan ja kehitetään, parannetaan, korjataan. Tavoitteet ovat yhteisiä. Se pätee sekä sosiaalityössä että kuntapäättäjänä.

Töissä saan voimia innostuneista työkavereista. Voin ajatella tätä työviikkoa ja huomaan että olen saanut voimaa erityisopettajista, terkkareista, psykologeista, luokanopettajista, lääkäreistä, ohjaajista ja rehtoreista. Me kaikki haluamme tehdä näitä hommia hyvin. Meillä on sama suunta. Ja voin ajatella sitä yhtä nuorta, joka löysi vihdoin sanat pahalle ololleen. Tai sitä pientä koululaista, joka katsoi silmiin ensimmäistä kertaa ja nauroi kun voitti minut korttipelissä. Ja sitä vanhempaa, joka uskalsi kertoa huolestaan ja lähteä kanssani etsimään siihen apua.  Ja lopulta nämä kolme kohtaamista tekevät työstäni yhtäkkiä taas niin järkevää, niin innostavaa.

Entä kuntapäättäjänä, kuinka toivottomuutta voi siinä roolissa kestää? Uskon että kyse on paljolti samasta asiasta kuin töissä.  On löydettävä toivoa. Kaikki ei ole minun harteillani, asioita tehdään yhdessä ja nämä asiat ovat tärkeitä. Vain yhteistyö tekee kaikesta järkevää, yksin en voi muuttaa enkä korjata mitään. Joskus asioita pitää laittaa tärkeysjärjestykseen, arvottaa ja valita parasta huonoista vaihtoehdoista. Silti aina on pyrittävä mahdollisimman hyvään. Tämä on meidän ihan kaikkien kaupunki ja kaupunkimme on huolehdittava jokaisesta. Sen puolesta minä haluan tehdä töitä.